Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Sekalaisia juttuja ja kuulumisia kantavista nartuista ja pennuista.

06.06.2011 - 11:13

Viikonlopun aikana koko talo jälleen hiljeni, kun siskokset lähtivät maailmalle omiin perheisiinsä ja jäljelle jäi vain tämä oma karvaiseni, Kiri.

Pentutestinkin perusteella lapsoset olivat hyvin tasaisia. Hyvin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta olisi noista kahdesta sanoa, kumpi on parempi. Onneksi se ei myöskään ole tarpeen. :)

Perushaikein fiiliksin sanoin lapsosille heipat, onneksi molemmat saivat mukavat kodit ja minulla on täysi luotto uusiin omistajiin, että he rakentavat näistä neideistä kelpo kansalaisia ja hartaasti toivon, että pennut myöskin vastaavat odotuksiamme.

 

Päättymätön Elämänilo lähti lauantaina järjestämään Janitan pienen lauman uusiin kuoseihin Poriin. Tyttö tunnetaan nykyään nimellä Sidi. Sidistä olisi tarkoitus tulla agility - ja tokokoira

Päättymätön Energia lähti heti perään lauantaina vuorostaan järjestämään Helmin lauman uuteen uskoon Janakkalaan. Neiti ristittiin Rikaksi ja siitä olisi tarkoitus tulla niin ikään agilitykoira.

Toivotan kummallekin erinomaisia hetkiä uusien perheenjäsenienne kanssa!!

 

 

Pinjalla olo paksuuntuu ja hartaasti odottelemme, mitä tuleman pitää. Seuraava päivitys on jälleen synnytyspäivitys…. Hui.

 

 

Katja kirjoitti 06.06.2011 - 14:23
Ihana, paksu Pinja!!
Anne kirjoitti 06.06.2011 - 20:08
Nyt on kyllä Pinja vuorostaan ihan The Big-Mama, voi sen verran paksusti tällä hetkellä! Peppi-mamman pennuille myös haikeat hyvästit ja onnea matkalla uuteen elämään.
Jepu kirjoitti 06.06.2011 - 23:59
Jep, sen verran paksu kaveri, että alan jo toivoa Pinjan puolestakin pikaista jakautumista. Sen verran tukalan oloinen neiti on, etenkin kun ulkolämpötila näytti tänäänkin parhaimmillaan sen kevyen +27 astetta. Siinä jo vatsalinjallisetkin koirat läähättävät.

Toivottavasti saamme Rikasta ja Sidistä kuulla vielä paljon. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
The Mamma

Perfect Ebony

Takaisin...
Edelliset mammakoirat

Peltsun Gilrei's Odessa "Åna"

Kilpop Brenda "Peppi"

Aiko "Pinja"